Koirat lähtevät tänään mökille. Itse jään kotiin valmistautumaan henkisesti ensimmäistä lukiopäivää varten.

   Eilen olimme Vilin kontrollissa. Meni todella hyvin. Vili odotti nätisti ja rauhallisesti istuen penkin vieressä, eikä ollut moksiskaan muista koirista. Samaan aikaan odotushuoneessa oli marsu, jota Vili ei edes huomannut. Välillä kyllä nuuski kiinnostuneena sitä kohti. Rauhallisuus muuttui pakokauhuksi heti kun mentiin "operointihuoneeseen". Vili livahti salamana penkkien alle piiloon. Taisi ikävät muistot palata mieleen viime kerralta. Rauhoituttuaan Vili käyttäytyi hyvin. Ei yrittänyt kertaakaan kiivetä selän kautta pakoon.

    Kävimme siis Karvakamuissa. Siellä Viliä on hoitanut mielestäni todella pätevä eläinlääkäri. Samalla, kun silmä oli huolella tarkistettu, hän tarkisti myös korvat ja kynnet (siellä ollaan aina valmiina leikkaamaan kynnet ja neuvomaan. Eräässä toisessa paikassa kynsienleikkaus maksaisi kympin lisää...). Eläinlääkäri sanoi myös kummastuneena ettei Vilillä ole mitään ylimääräistä ripseä (??). Tutki senkin todella monta kertaa. En sitten tiedä uskoako pieneläinlääkäriin vai silmälääkäriin... Kaiken lisäksi otimme Vilille samalla kennelyskärokotuksen.

  Vili on hangannut myös kuonoaan aina ruuan jälkeen. Nyt Vilillä epäillään ruoka-aineallergiaa... Pitää sekin selvittää jollain erikoisruokaravinnolla. Mutta ei Vilin terveydentilasta sen enempää ;)

 Halusin oikeasti tulla tänne vaahtoamaan Furminatorista, jota olen halunnut jo pitkään. Se on siis kampa, joka poistaa kaiken irronneen karvan koirasta. Katson aina himoiten videota, jossa näytetään miten eläimestä lähtee tukottain karvaa harjan avulla. Olen itse sellainen harjaajafriikki, että kädet syyhyävät ostamaan tuon kalliin kapineen. Valehtelematta harjailen koiria varsinkin karvanlähtöaikoina lähemmäs tunnin...Välillä mietinkin hankkivani oikein isoturkkisen koiran päästäkseni näkemään ja todistamaan synnynnäiset trimmaajantaitoni ;) Oikeasti olisin varmasti ihan pulassa sellaisen kanssa, joten olen päättänyt hankkivani mieluummin isoturkkisen marsun...=D=D.

    Tänne en pääse laittamaan tietoja hiirestä ja kotiloista vähään aikaan, joten tässä osoite petsieen. Siellä on esittelyt kaikista. Ja kivoja kuvia koiristakin ;) Eli tästä vaan klikkailemaan jos kiinnostaa

 ja kuvia sekä linkkejä Furminatorista :P

Tässäää  ja tässä itse kapistus

 

 ja (ah) pitkäkarvainen marsu :) voiskohan silläkin käyttää Furminatoria =D